Paahtokylki & piparjuurimajoneesikastike

Yksi komeimpia kokkauksiamme ikinä on ollut Kalifornian vuoden jouluksi laittamamme paahtokylki eli rib roast. Kirpeänraikas piparjuurimajoneesikastike valmistuu sillä välin, kun liha kypsyy uunissa. Lisukkeeksi suosittelemme Bataattiranskiksia.


Paahtokylki-0027
noin 3 kg naudan kylkipaistia – naudan selästä, kylkiluiden yläpäästä leikattu pala, jossa on luut mukana.
1 rkl hienoa merisuolaa
0,5 rkl rouhittua mustapippuria
korkeareunainen uuninkestävä paistoastia
paistomittari

Esivalmistelut
Nosta kylkipaisti jääkaapista huoneenlämpöön pari tuntia ennen kokkausta.

Mitatkaa juomalasiin merisuola ja mustapippuri ja sekoittakaa hyvin.
Nosta kylkipaisti isolle lautaselle luupuoli alaspäin.
Ripottele ja taputtele suola-pippuriseosta joka puolelle kylkipaistia paitsi alapuolen luiseen osaan.
Avusta apukokkia kääntelemällä paistia tarpeen mukaan, jotta mausteita tulee joka paikkaan. Nosta paisti uunin kestävään paistoastiaan luupuoli alaspäin. Meidän joulupaistimme mahtui sopivasti vanhaan valurautaiseen paistinpannuun, joka antoi herkulle rustiikkisen säväyksen.
Ripottele lautaselle jääneet suolan ja pippurin jämät paistin päälle.
Työnnä paistomittari lihan paksuimpaan kohtaan, eli leikkuupinnasta keskikohdasta sisään. Nosta paisti astioineen uuniin toiseksi alimmalle tasolle.

Kypsentäkää kylkeä 250 asteessa 45 minuuttia. Laskekaa uunin lämpötila sitten 150 asteeseen ja paistakaa 30 minuuttia lisää. Viimeiseksi nostakaa uunin lämpö 225 asteeseen ja kypsentäkää kylkeä vielä 15–35 minuuttia tai tarpeen mukaan, kunnes paistomittari näyttää lihan sisälämpötilaksi 52 astetta.
Nosta paahtokylki uunista, aseta se tarjoiluvadille, kääri liha tiiviisti alumiinifolioon ja anna vetäytyä 20 minuuttia ennen tarjoilua. Paahtokylki jatkaa kypsymistään folion sisällä, joten ei kannata hämmästellä, jos se tuntuu uunista otettaessa pehmoiselta ja raa’alta. Poista folio ja nosta paisti leikkuulaudalle. Leikkaa terävällä veitsellä lihasta poikkisyin siivuja suunnilleen sen verran kuin arvelet uppoavan ensimmäisellä tarjoilukierroksella. Nosta sitten loput paistista tarjoiluastiaan.
Asettele leikatut viipaleet nätisti tarjolle paistin leikkaamatonta osaa vasten.

Piparjuurimajoneesikastike

Piparjuurimajoneesikastike_lo-00482 dl majoneesia
0,5 rkl raastettua piparjuurta
1 rkl dijoninsinappia
1 rkl karkeaa dijoninsinappia
0,5 dl ranskankermaa
(ripaus suolaa)

Mitatkaa kulhoon 2 dl majoneesia.
Kuori pätkä piparjuurta.
Raasta piparjuuresta raastimen hienolla terällä noin puoli ruokalusikallista hienoa raastetta.
Sekoittakaa piparjuuriraaste majoneesiin. Mitatkaa mukaan dijoninsinappi, karkea dijoninsinappi ja ranskankerma.
Sekoita kastike huolellisesti.
Maistakaa ja lisätkää tarvittaessa ripaus suolaa. Piparjuuriraasteen maku voimistuu, mitä kauemmin kastike ehtii maustua. Nostakaa jääkaappiin ja tarjoilkaa kylmänä.

Näin luet reseptiä

Resepti on julkaistu kirjassamme Apukokki maailmalla, jonka ohjeissa on eroteltu apukokin ja aikuisen hommat toisistaan selkeällä värikoodauksella, niin ettei niitä tarvitse miettiä erikseen ruoanlaiton lomassa:

Kahden_kokin_ohjeet

Mustalla, laihalla tekstillä merkityt ohjeet ovat aikuisen tehtäviä.

Lihavalla kursiivilla merkityt työvaiheet on tarkoitettu tehtäväksi yhdessä aikuisen kanssa joko taito- tai turvallisuussyistä (esim. osa paistamisesta tai mausteiden mittaaminen) tai koska se on yksinkertaisesti mukavampaa (esim. riisipaperiarkkien rullaus).

Teeman mukaisesti vaihtuvalla värillä merkityt paksut työvaiheet ovat apukokin hommia. 
Apukokin ei tietenkään tarvitse suoriutua kaikista hänelle merkityistä tehtävistä yksin. Jos johonkin työvaiheeseen menee paljon aikaa tai apukokki kaipaa apua, se voidaan aina tehdä yhdessä loppuun. Kätevä apukokki voi puolestaan oman askareensa valmistuttua joko auttaa aikuista tai siirtyä seuraavaan työvaiheeseen. Ohjeet on siis tarkoitettu sovellettaviksi apukokin iän, innostuksen ja päivän tunnelman mukaan.

Tämän blogin reseptit on testattu 3–9-vuotiaiden apukokkien kanssa. Tarkoitus on, että apukokin tehtävät onnistuisivat kaikkein pienimmiltäkin, mutta käytännössä kirja taipuu hyvin kaikenikäisten yhteisiin kokkaushetkiin.

 

Jätä kommentti