Lapset mukaan keittiöön

Annetaan niiden nauravien nakkien olla! Nyt kokataan oikeaa, herkullista ruokaa yhdessä lasten kanssa. 

Kokkausharrastuksen ja hyvien illallisten ei tarvitse loppua lapsiperheen arkeen. Kun kuvioihin ilmestyy apukokki, koko homma saa uusia ulottuvuuksia. Lapset ovat ennakkoluulottomia ja kokeilunhaluisia kulinaristeja, jos heidät otetaan alusta asti mukaan ruoanlaittoon.

Olennaista on katsoa reseptejä lapsen näkökulmasta. Miltei minkä tahansa ruoan voi kokata alusta loppuun pienenkin lapsen kanssa, kun ohjeet pilkotaan aikuiselle ja lapselle sopiviksi työvaiheiksi. Apukokin keittokirjassa nämä työvaiheet on mietitty valmiiksi. Kun aikuinen esimerkiksi silppuaa sipulin, voi apukokki riipiä basilikan.

Apukokin keittokirjan avulla ruoanlaitosta tulee kaksin verroin hauskempaa. Kokkailu apukokin kanssa on mukavaa ajanvietettä ja lopputuloskin aivan omaa luokkaansa – jotain, mitä laitetaan yhdessä kyynärpäät kastikkeessa, syödään ansaitun omahyväisyyden vallitessa ja kehutaan seuraavana päivänä kavereille.

Resepteissä on eroteltu apukokin ja aikuisen hommat toisistaan selkeällä värikoodauksella, niin ettei niitä tarvitse miettiä erikseen ruoanlaiton lomassa:

Kahden_kokin_ohjeet

Mustalla, laihalla tekstillä merkityt ohjeet ovat aikuisen tehtäviä.

Lihavalla kursiivilla merkityt työvaiheet on tarkoitettu tehtäväksi yhdessä aikuisen kanssa joko taito- tai turvallisuussyistä (esim. osa paistamisesta tai mausteiden mittaaminen) tai koska se on yksinkertaisesti mukavampaa (esim. riisipaperiarkkien rullaus).

Teeman mukaisesti vaihtuvalla värillä merkityt paksut työvaiheet ovat apukokin hommia. 
Apukokin ei tietenkään tarvitse suoriutua kaikista hänelle merkityistä tehtävistä yksin. Jos johonkin työvaiheeseen menee paljon aikaa tai apukokki kaipaa apua, se voidaan aina tehdä yhdessä loppuun. Kätevä apukokki voi puolestaan oman askareensa valmistuttua joko auttaa aikuista tai siirtyä seuraavaan työvaiheeseen. Ohjeet on siis tarkoitettu sovellettaviksi apukokin iän, innostuksen ja päivän tunnelman mukaan.

Tämän blogin reseptit on testattu 3–9-vuotiaiden apukokkien kanssa. Tarkoitus on, että apukokin tehtävät onnistuisivat kaikkein pienimmiltäkin, mutta käytännössä kirja taipuu hyvin kaikenikäisten yhteisiin kokkaushetkiin.

Jätä kommentti